Painaako syyllisyys, kun uni jäi vähiin tai tuli herkuteltua? Tuntuuko rankalta lähteä hikitreeniin? Monet ihmiset ponnistelevat kovasti toteuttaakseen suosituksia hyvästä unesta, terveellisestä ravinnosta ja riittävästä liikunnasta hyvinvoinnin nimissä. Silti useat vaikuttavat yhä huonovointisemmilta, masentuneemmilta ja vieraantuneemmilta riippumatta fyysisestä kunnosta.
Vaikuttakin siltä, että hyvinvoinnin osatekijöihin pitäisi lisätä muutakin kuin vain fyysisen terveyden ylläpito. Yksi lisätekijä saattaisi olla luonto sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutus.
Luonnon osuudesta hyvinvoinnissa kertovat lukuisat tutkimustulokset: luonnon parissa vietetty aika näyttäisi vähentävän allergioita ja laskevan verenpainetta sekä vahvistavan henkistä hyvinvointia.
Kuinka sitten arjen kiireessä tai vaikkapa asuinpaikkansa vuoksi luonnosta vieraantunut voisi lisätä vuorovaikutusta luonnon kanssa niin, että luonnosta ei tulisi taas yksi suoritettava asia lisää?
Pala luontoa joka päivään
Hyvinkääläinen Jarno Metso ohjaa yksilöitä ja työyhteisöjä vuorovaikutukseen luonnon ja itsensä kanssa perustamassaan KiDo-organisaatiossa. Metso kertoo olevansa organisaationsa KiDo – Way of Natural Relationship Perustaja.
Metson käsitys luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta pohjaa hänen taustaansa itämaisten kamppailulajien parissa, samoin kuin meditaation harjoittamiseen. Metson mukaan on tärkeää löytää kunnioitus luontoa kohtaan. Yhtä tärkeää on oivaltaa, että luontoa ei tarvitse suorittaa, selittää eikä sanallistaa. Luonnossa voi vain olla.
Kun itse hiljentyy ja antaa luonnolle tilaa, se alkaa tulla esiin ja tapahtua itsessään. Metson kertoo, että luonnossa oloon harjaantuu vähitellen ja mieli kirkastuu. Alkaa kokea puhtaasti luonnon tapahtumia ilman arvottamista, kokemusten tai asioiden luokittelua parempiin ja huonompiin, isoihin ja vähäpätöisiin. Mieli rauhoittuu, kun turhia suhtautumisia ja asenteita jää pois.
Elvyttääkseen luontosuhdetta ei tarvitse lähteä patikoimaan tuntureille satojen kilometrien päähän. Luontoa on myös lähiluonto. Lähiluonnon kautta jokainen voi saada luontokokemuksia päivittäin ilman suorituspaineita. Puistojen tunnelma, puut ja pensaat muotoineen, pihat, istutukset ja purojen rannat suhisevine kaislikkoineen, vesistöt, linnut, siilit, oravat, kanit ja hyönteiset kaikkine askareineen, taivaan pilvet ja luonnonilmiöt: luontoa on kaikkialla.
Jos kokee suorituspaineita ja kiirettä, kun on vieraantunut tunteistaan tai masentunut, tai kokee, että kulutus ja menestyksen tavoittelu eivät täytä omia tarpeita, Metso suosittelee luonnossa oleilua. Hyväksyvä asenne itseen vahvistuu luonnossa, sillä luonto ei tuomitse tai vaadi. Luonnon äärellä on mahdollista saada paremmin kosketus itseensä, kun turha häly vähenee. Mieleen voi kirkastua tunne siitä, mikä riittää juuri itselle.
Yksinäisyys lievittyy
Luontoa ei voi kokea sosiaalisessa mediassa eikä luontotaitoja oppia internetissä. Retkeily, puissa kiipeily, kalastus ja vesi- ja pihaleikit olivat vielä muutama vuosikymmen sitten luontainen osa lasten kasvua, samoin tieto säänmukaisesta pukeutumisesta. Metso näkisikin mielellään myös nykylasten viettävän enemmän aikaa ulkona älylaitteiden seuran sijaan. Toki hän keksii käyttöä älypuhelimelle luontoon liittyen: puhelimeen voisi ajastaa itselleen päivittäisen luontohetken.
Luonto saattaisi olla osaratkaisu myös kaupungistuvien alueiden yksinäisyysongelmaan. Metso kertoo, että luonnossa olleessan hän ei koe yksinäisyyttä. Sisätiloissa ihminen on helposti eristyksissä, mutta luonnossa läsnä oleva on keskellä luonnon tapahtumia, osa ympäristöään.
Metso muistuttaa, että eristäytymisen ja yksinäisyyden taustalla sekä seurauksena on usein pelkoa. Lyhyetkin kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa voivat auttaa yksinäistä. Esimerkiksi Helsingissä sään salliessa puistot ja rannat täyttyvät hengailevista ihmisistä, mikä mahdollistaa kohtaamisia.
Voi selvittää myös, onnistuisiko omassa taloyhtiössä kaupunkiviljelyä tai kukkien hoito omalla pihalla. Myös villimmän luonnon parissa vaellusreiteillä ihmiset kohtaavat luontevasti ilman määritteitä. Toisaalta Metso muistuttaa, että jos kaipaa hiljentymistä vaelluksilla, kannattaa välttää vilkkaimpia reittejä ja aikoja.
Mieli kirkastuu
Jarno Metso huomauttaa, että suorittaessaan elämää, hälyssä ja kiireessä ihminen ei aina ehdi tutustua omiin mielenliikkeisiinsä ja tuntemuksiinsa. Lisäksi ihmiset luulevat helposti, että tullakseen paremmaksi ihmiseksi täytyy kehittää itseään koko ajan, myös henkisesti. Itämaisessa ajattelussa enemmänkin riisutaan pois kaikkea turhaa: omia uskomuksia ja asenteita.
Mielen rauhoittuminen ja keventäminen turhista ajatusmalleista ja suhtautumisista ottaa aikaa. Luonnossa oleilu helpottaa rauhoittumisprosessia, puhdistaa ajatuksia ja mieltä. Aluksi oma sisin voi olla hakusessa, sitten omien tunteiden ja kokemusten kohtaaminen voi olla jopa pelottavaa. Vähitellen oma mieli voi löytyä taustalta kirkkaana. Mielen kirkkaudessa alkaa nähdä luonnon tapahtumia ja kokemukset tulevat tuntuville puhtaana.
Mitä enemmän viettää luonnossa aikaa, sitä selvemmin huomaa kuinka hyödytöntä itsensä vertaaminen muihin suoritusten, ulkonäön, materian tai aseman kautta on. Luonto voi auttaa ihmistä löytämään oman paikkansa ja elämään omaa elämäänsä. Samalla palataan siihen mistä aloitimme: kun luonnossa viettää aikaa, siitä kaikkine tapahtumineen tulee itselle merkityksellinen. Ja merkityksellinen luonto herättää kunnioitusta.
Kuvat: K8, Miikka Luotio
Comments