Aika testata hitaan matkailun yhtä periaatetta: lähiympäristössä piilee yhtä hienoja vaeltelupaikkoja kuin maailman kuuluisimmissa turistikohteissa.
Elokuinen lauantaiaamu kello seitsemän on mitä parhain hetki sujauttaa kunnon ulkoilukengät jalkaan sekä reppuun vesipullo, vähän rahaa, ladattu puhelin ja kotiavaimet. Sääennuste lupaa puolipilvistä ja lämpötilaksi +17-24 astetta, joten otan mukaan myös kevyet sortsit siltä varalta, jos pitkät housut käyvät liian kuumiksi. Reppuun jää vielä tilaa laittaa ohut takkini, kunhan sää lämpenee.
Tarkoitus on kiertää kotikaupunkini eteläpuolella sijaitseva Tuusulanjärvi, jonka itärannalla on useita Suomen tunnetuimpien taiteilijoiden kotimuseoita, kun taas läntinen puoli on maaseutua. Lenkin pituus, noin 20 kilometriä, ei huolestuta minua, sillä olen varsin tottunut kävelijä. Itse asiassa olen aina tuntenut riemua, kun tulevan kävelyretken vapaus kutittaa jalkapohjissani.
Aamun sulokkuus seuranani kuljen kaupunkialueelta - jossa seurailen pihojen nuokkuvia ruusuja, heräileviä lintuja ja pensasaitojen yli notkuvien oksien liikkeitä - järven länsilaitaa alaspäin. Jo ennen kuin maisema muuttuu maalaismaiseksi, tien yli vilahtaa pulska kaupunkikettu tuuheine häntineen.
Kun tie jalkojeni tasaisesti etenevien askelten alla alkaa halkoa maalaismaisemaa, kiinnitän huomioni keltaisten viljapeltojen keskellä kohoavaan komeaan mäntyyn, kävelytietä ylittävään leppäkerttuun, utuisella niityllä laiduntaviin hevosiin ja pensasaidassa sirkuttaviin varpusiin. Olen kulkenut reittiä joitakin kertoja autolla, mutta menettänyt niin paljon kauneutta.
Reitti kaartaa järven eteläpohjukan ohi vasemmalle, länsirantaa pitkin pohjoiseen, kohti kotikaupunkiani. Koska olen vaeltanut jo reilusti yli kaksi tuntia - maalaismaiseman ja kävelytiellä lepäävien puna-apiloiden ihailu on vienyt aikansa - en voi vastustaa rannan toista hotellia Gustavelundia ja sen aamiaista. Rahaa on aina hyvä olla mukana, olipa kävelyretki minkämittainen tahansa.
Loppumatka sujuu munakkaan, minicroissantien ja kahvin virkistämänä leppoisasti, kunhan olen vaihtanut lämmenneeseen säähän paremmin sopivat sortsit naistenhuoneessa. Järven tällä puolella kuuluu autoliikenteen kohinaa, mutta sinitaivaan upeat pilvimuodostelmat, vasemmalla pilkahteleva järvi sekä loivasti kumpuilevat niityt vievät voiton liikenteen melusta.
Kun kirjoitan tätä, pikku vaelluksestani on kulunut jo useita viikkoja. Edelleen tuon reissun muistelu herättä minussa riemun tunteita: kuinka maisema avautui edessäni, kuinka kävelyn rytmi sopi maisemaan, kuinka luonnon yksityiskohdat tulivat luokseni. Suurinta iloa toi vapauden tunne, kuinka saisin olla tässä tilassa tuntikausia. Olen hitaan matkailun yhä vahvempi kannattaja.
Comments