Kaltaiseni hitaan matkailun kannattajat tiedostavat itsessään halun yhdistää matkalla olon ja työnteon. Harva kuitenkaan kykenee yhdistämään kestävästi työtä ja matkustamista, saati päästämään irti romanttisista odotuksista matkantekoon liittyen.
Edesmennyt kääntäjä Kyllikki Villa kuitenkin onnistui tässä vaikeassa tehtävässä: hän seilasi valtameriä rahtialuksilla jo ennen nykyistä matkailubuumia ja käänsi samalla kirjallisuutta elantonsa hankkimiseksi.
Matkoillaan Kyllikki Villa piti myös päiväkirjaa, ja teos Pakomatkalla on koottu vuoden 1992 matkan päiväkirjamerkinnöistä. Merkittäväksi matkan tekee se, että ensinnäkin hän teki kyseisen matkan 68-vuotiaana, vaikka olisi jo voinut olla eläkkeellä. Laivalla hän myös käänsi kirjaa, jonka julkaisemisesta hänellä ei vielä ollut varmuutta. Lisäksi hänen tavoitteenaan oli käydä laivamatkansa lopuksi tutustumassa lähetyssaarnaajana toimineen isoisänsä tärkeisiin paikkoihin nykysiessä Namibiassa.
Päiväkirja kuvaa elävästi ja realistisesti Villan alun masentuneita tuntoja Lissabonissa ennen matkan varmistumista, työn etenemistä laivalla ja hänen pysähdyttyään eristyneellä St. Helenan saarelle pidemmäksi aikaa, sekä kokemuksia isoisän ja lapsuutensa Namibiassa viettäneen isänsä ja tätinsä jalanjäljissä.
Virkistävintä päiväkirjamerkinnöissä on niiden orgaaninen totuudellisuus: poissa on suitsutus ja eksotismi, tilalla arkinen yksinäisyys ja omien tunteiden kanssa kamppailu sekä tärkeä yhteys omaan tyttäreen kotimaassa.
Lukijana tietenkin mielelläni poimin kirjoista ajatuksia, jotka leikkaavat tarinan kudelmaan viiltoja, joissa vilahtaa näkymä laajempaan universumiin. Minulle sellainen oli Villan pohdinta namibialaisessa kirkossa: koreaa kauppiaanrouvaa katsellessaan hän miettii, pyritäänkö oikeasti kristilliseen tasa-arvoon vai halutaanko kuitenkin pitää köyhät köyhinä, että saadaan itse auttamisen ansio?
Vallankumous melkeinpä sivulauseeseen kätkettynä, niitä hetkiä joiden vuoksi lukeminen kannattaa.
Kyllikki Villa. Pakomatkalla. Toinen lokikirja. Like 2007.
Comentarios