Sain sähköpostissa kutsun mielenosoitukseen New Yorkin osavaltion kommunistiselta puolueelta. Kuinka ihmeessä minulle tuntematon taho kaukaiselta mantereelta löysi henkilökohtaiseen Gmailiini?
Luettuani kirjan Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä (Raeste & Sokala) aloin ymmärtää, miten yhteystietoni olivat saattaneet päätyä outoihin käsiin.
Kirjan vaarallisten yhtiöiden listalla internetjätti Google (osinaan hakukone, YouTube, Gmail, Chrome...) on nostettu ykkössijalle. Google saa koko ajan tietoa käyttäjistään esim. heidän internethakujensa kautta. Google oli siis seurannut ja tallentanut toimintaani netin syövereissä ja myynyt yhteystietoni muiden mielestään sopivan profiilin omaavien uhrien joukossa.
Kuten toimittaja Hannu Sokala kirjassa toteaa: Google kyllä antaa meille maksutta käyttöön hakukoneen, Androidin ja YouTuben. Mutta vastineeksi annamme Googlelle koko digitaalisen minuutemme - tiedon kaikesta siitä, mitä teemme verkossa.
Yksityisyyden menetys on jo sinänsä traumaattista. Mutta Sokala ja Raeste palauttavat mieleen verkkojättien pelottavan epädemokraattisen poliittisen voiman: Facebookilta saaduilla käyttäjätiedoilla sekä Donald Trumpin että Brexitiä vaatinut Vote Leave -kampanjat siivitettiin voittoon. Jokainen voi arvioida olivatko kampanjoiden tulokset yleisen edun mukaisia.
Verkkojäteillä on kokonsa vuoksi myös suoraa poliittista valtaa. Kirjan mukaan esimerkiksi Googlen entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt on lobannut päättäjiä, jotta jättiyhtiöt ja valtio toimisivat yhdesssä koulujen, sairaaloiden, poliisin ja muiden toimintojen ulkoistamiseksi yksityisille.
Uhka demokratialle ja oikeudenmukaisuudelle
Niin kauan kuin monsteriyhtiöt kuten Google, Facebook tai Amazon toimivat edes jossain määrin demokraattisessa ympäristössä, kuten USA:ssa ja EU:ssa, niiden toimintaa pyritään ohjaamaan lainsäädännön, valvonnan ja sanktioiden avulla kansalaisten suojelemiseksi yksityisyyden loukkauksilta ja algoritmein ohjaillulta poliittiselta aivopesulta. Raesteen ja Sokalan kirjan perusteella toki saavutukset vaikuttavat aika heiveröisiltä.
Mutta miten on esimerkiksi Venäjän ja Kiinan kansalaisten turvallisuuden laita? Kirjassa kuvataan hyytävästi, millainen esimerkiksi Kiinan kansalaisten ja erityisesti uiguurien kohtalo on, kun valtionhallinto ja verkkotoimijat (Tencent ja WeChat) puhaltavat yhteen hiileen.
Kirjana Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä on massiivinen, mutta näin maallikkona suosittelen sitä sen ymmärrettävyyden vuoksi. Oikeastaan opus kuuluisi kaikille kansalaisille perustiedoksi.
Kirjasta selviää, mitä tarkoittaa uberisaatio, millaisissa oloissa esimerkiksi Amazonille ja Applelle tehdään töitä kulissien takana, suurten pankkien kuten Goldman Sachs, JP Morgan tai Deutsche Bank maailman taloutta horjuttaneet töppäilyt, saudien Aramcon mahti sekä toimittaja Khashoggin murha, Filippiinien Duterten nousu valtaan Facebookin valeuutisten avulla, muiden muassa.
Toimivan kapitalismin kannattajalle teos kirkastaa, mitä tarkoittaa jättiyritysten toiminnan seuraus The winner takes it all. Voittaja vie kaiken. Suuryhtiöt ovat kuin mustia aukkoja, jotka syövät pienet, innovatiiviset haastajansa ja samalla tuhoavat aidon kilpailun ja paikallisen toimijuuden. Kuka tätä oikeasti haluaa?
Kirjassa huomautetaan, että jättiyritykset mielellään keskustelevat julkisesti megatrendeistä kuten ilmastonmuutoksesta, mutta satumaisesti rikastuneina ohittavat kysymykset tulonjaosta ja työn murroksesta. Suuryritysten halpatyövoiman käyttö lisää eriarvoisuutta. Ihmisarvoinen työ ja riittävä toimeentulo ovat kuitenkin elintärkeitä kysymyksiä 99 prosentille maailman väestöstä.
Vaikka globaalien suuryritysten voitontavoittelu ja päätökset muokkaavat maailmaa, niiden vastuunkannossa on vielä paljon toivomisen varaa.
Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä. Juha-Pekka Raeste & Hannu Sokala. Nemo 2021.
Kuvat Pixabay
댓글