Ukrainan sota antaa kauhistuttavan mahdollisuuden tarkastella sanojen voimaa. Sanat luovat maailman. Puhutaanko sotilaallisesta operaatiosta vai hyökkäyssodasta? Puhutaanko natsien eliminoimisesta vai kansanmurhasta?
Valtaapitävät voivat tietyillä sanavalinnoilla luoda kansalle tarinaa, jossa on houkuttelevaa olla mukana. Tarinat elävät meissä, luovat yhteenkuuluvuutta ja antavat samaistumiskohteita. Samalla tarinat toimivat ihmisen sisäisen todellisuuden rakennuspuina.
Tarinoiden kautta maailma alkaa näyttää toivotulla tavalla jäsennetyltä, sillä kaaos ja epävarmuus pelottavat. Tarinat ovat osa identiteettiä, ja identiteeteillä on taipumusta olla pysyviä. Kuka minä olisinkaan, jos en olisikaan osa tätä suurta vapauttajakansaa?
Todellisuuskäsitykseen tietysti vaikuttavat myös suorat havainnot ympäristöstä, eivät vain yhteisölliset tarinat. Jos joku kertoisi yleisölle tarinaa itsestään parantajana ja samalla kiduttaisi jotakuta, harva katsoja uskoisi kertojan parantajuuteen. Kokemus olisi sokeeraava.
Hirmuvaltaa palvelevan tarinan hengissä pitämiseksi yleisöltä kielletäänkin pääsy tosiasioihin, niin kuin Venäjällä on tehty, sulkemalla riippumaton tiedonvälitys. Kun lisätään vielä pelkokerroin – kun sodan kutsuminen sodaksi voi viedä kansalaisen vankilaan – reaalinen, faktojen todellisuus ei pääse horjuttamaan valtaa pönkittävää tarinaa.
Juuri tämän todellisuuksien välisen kamppailun vuoksi ilmaisun- ja sananvapaus sekä vapaa tiedonvälitys ovat ihmiskunnan tulevaisuudelle yhtä tärkeitä kuin ympäristöasiat, köyhyyden torjuminen sekä tyttöjenkin koulutuksen edistäminen. Täytyy myös muistaa, että tätä kamppailua käydään edelleen koko ajan joka puolella maailmaa. Ukrainan tilanne vain antaa tässä ja nyt poikkeuksellisen selkeän esimerkin, kuinka kokonaisen kansan maailma voidaan kaapata sanojen panttivangiksi.
Kuva Pixabay
Comments