Ihmisillä on koko ajan tuoreen viestinnän nälkä. Kyse on sananvapaudesta: oikeudesta ottaa vastaan merkityksellistä viestintää oman ajattelunsa tueksi ja yhteiskunnallisen toiminnan pohjaksi.
Uudesta tai alkuperäisestä kirjoittaminen on kuitenkin lähes mahdotonta. Kaikki lukemamme sisältää ja muokkaa jotain jo aiemmin ajateltua tai kirjoitettua. Lisäksi suuri osa viestinnästä ei pohjaa tutkittuun tietoon tai alkuperäislähteisiin – niin ei tämäkään.
Aiheiden kulumisesta huolimatta varsinkin sosiaalisen median viestivirta paisuu edelleen. Osittain tämä johtuu sosiaalisen median viestinnän henkilökohtaisuudesta. Tämä ei tee sosiaalisesta mediasta huonoa: yksityinen voi olla myös yleistä.
Samalla Internetin suuret toimijat ja viestivirtaa suuntaavat algoritmit vahvistavat asemaansa ihmisten ajattelun muovaajina. Näennäisestä moniäänisyydestä ja valinnanvapaudesta huolimatta lukijoiden eteensä saama viestivirta valikoidaan heille suurelta osin etukäteen.
Se minkä piti tuottaa valistuneempia, avarakatseisempia ja tietävämpiä kansalaisia tuottaakin kuplia, joiden sisältä erilaiset ryhmät tarkkailevat toisiaan kuin muukalaisia.
Viestinnän henkilökohtaisten kuplien puhkomiseen tarvitaan uusia ääniä, vaikka ne osaltaan lisäävät viestinnän tulvaa. Tärkeintä on vedota lukijoiden parhaisiin puoliin ja avartaa kokemusmaailmaa.
Kulje kanssamme, ei siksi että alkaisimme ajatella samalla tavalla. Vaan koska kuljemme samaan suuntaan.
Kuva Aaron Burden
Comments